Suomessa joulukuusella on melko nuori perinne. Ensimmäiset joulukuuset ilmestyivät Helsinkiin 1820-luvulla. Joulukuusen yleistymistä jarrutti pelko metsävarojen hupenemisesta ja sitä lietsova propaganda. Varsinaisesti joulukuusi löi läpi itsensä koko kansalle koulujen kuusijuhlan ansiosta 1920 luvulla.Ennen joulukuusta oli tavallista levittää olkia lattialle jouluna.
Joulukuusi on tullut meille etelästä Saksan ja Viron kautta. Saksassa korostetaan Martti Lutherin merkitystä. Hänen kerrotaan tuoneen pienen kuusen sisälle. Kuusen kynttilät kuvasivat jouluyön kirkasta taivasta. Näin joulukuusi tunnetaan myös Lutterin puuna. Tallinnassa ensimmäiset kirjalliset maininnat joulukuusesta ovat vuodelta 1441. Kuuset olivat tällöin toreille pystytettyjä ulkokuusia.
Nykyään Suomessa myydään tai muuten hankitaan koteihin noin 1,3 miljoonaa kuusta.